Nurkkaan puiston sateisen
alle tutun vaahteran
tuo pariskunta istuutuu
ääreen meren harmajan
ja päivä kulkee kulkuaan
kiireissään kuin aika ois
vain sirpaleita asfaltilla
jotka viedään kohta pois
ne viedään kohta pois
Nuo rantapuiston itsepäiset
niille riittää syyskuun taivas
ja sanaton varmuus ikuisesta
rakkaudesta josta laulaa tuulet nuo
Toisen silmissä käy häive
varjo suuren ikävän
lyhyt uupumuksen hetki
eessä vääjäämättömän
mut usko elämään ei horju
ja rakkauteen se kasvaa vaan
kun aika rientää aina uuteen
syntymään ja kuolemaan
syhtymään ja kuolemaan
Nuo rantapuiston itsepäiset
niille riittää syyskuun taivas
ja sanaton varmuus ikuisesta
rakkaudesta se riittää
rantapuiston itsepäiset
niille riittää syyskuun taivas
ja sanaton varmuus ikuisesta
rakkaudesta josta laulaa tuulet nuo
Usko suureen rakkauteen
sieluun kuolemattomaan
elämään ikuiseen,
usko vaan, usko vaan
usko vaan
Nuo rantapuiston itsepäiset
niille riittää syyskuun taivas
ja sanaton varmuus ikuisesta
rakkaudesta se riittää
nuo rantapuiston itsepäiset
niille riittää syyskuun taivas
ja sanaton varmuus ikuisesta
rakkaudesta josta laulaa tuulet nuo
