Tiedän jo kaikesta paljon
ja enemmän aavistan.
Että kuinka on kaunista kuolla,
vuoksi lasteni hukkuvan maan.
Kädessä nouseva voima
ja tomussa tulevaisuus.
Kuvaristiään ryöstävän herran,
jonka helmoihin syntyä saan.
Säveltä vailla on ääni.
On huuto hiljainen.
En huomista itke,
eiliseen tarrautuen.
Jos kaikki poltettu karma,
niin kuin tuhkana lentäisi pois.
Horisonttini ylle,
en sen varjoksi muuttuvan sois.
Minä juoksin kun leijonamieli,
sotavirsi mun huulillani.
Minä ylensin henkeni hurmaan,
minä ruojien aatelinen.
Joskus kuulen kuiskauksen,
tai kaiun kaukaisen.
Vaikka kiellän vaatimasta,
ruoska soittaa ikuinen.
Rikollinen roihu mun rintani on,
Joka hehkuvan hiilen voi ottaa uneksien.
Jos kaikki poltettu karma,
niin kuin tuhkana lentäisi pois
Horisonttini ylle,
en sen varjoksi muuttuvan sois.
Ei yhtään askelta,
ei yhtään huokosta,
joilla muistaisi en.
Et kaikki käytetty rakkaus,
täällä ruskaksi riutuva ois.
Rikollinen roihu mun rintani on,
Joka hehkuvan hiilen voi ottaa uneksien.
Jos kaikki poltettu karma,
niin kuin tuhkana lentäisi pois.
Horisonttini ylle,
en sen varjoksi muuttuvan sois.
Ei yhtään askelta,
ei yhtään huokosta,
joilla muistaisi en.
Et kaikki käytetty rakkaus,
täällä ruskaksi riutuva ois.
ruskaksi
riutuva ois.
