Skippasin koulut, flippasin skedellä, juoksin ongelmiin pää edellä.
Meil päin esikuvat veti turpaan, ihaillessa niit kaikkeen menin mukaan.
Älä sano mä tiedän tarpeeks, lapsuuden ystävii viedään talteen.
Keikoil jengi haluu kuulla lisää. Mitä, eihän must pitäny tulla mitään.
Niin mulle sanottiin aina vaan uudelleen, tulkaa keikoille kattoo ja kuuntelee.
Mä nään tuulilasin läpi Suomen, vanhois valokuvis ongelman nuoren.
Ja ku tuijotan sitä silmiin, muistan miks unelmista pitäs pitää kiinni.
Se voi kuulostaa kornilt sun korvissa, mut voit olla varma et mä oon tosissaan.
Kävelen poispäin täält, ei kaikkia kuoppia voi väistää.
Tuu, ota kiinni mun kädestä, näetsä, loppu ei oo viel lähelkään.
Kävelen poispäin täält, ei kaikkia kuoppia voi väistää.
Tuu, ota kiinni mun kädestä, näetsä, loppu ei oo viel lähelkään.
Tää menee niille, näille ja noille, mun koti- ja tukijoukoille.
Voi mites nyt täs kävi silleen, mä vein räpin takas kadulle ja jätin sinne.
Matti kantaa kitaroitaan, pitää niist huolta ku ipanoistaan.
Intohimoo voit nähä silmistä sen, ku se saattaa soinnut ulos irvistäen.
Ei nää päivät oo enää niin harmaita, nostetaan katseemme varpaista.
Kaikki kii itseluottamuksesta, hautakynttilä pöydäl luomas tunnelmaa.
Tiedän milt se tuntuu ku menee metsään, mä en oo oikeen esikuva kenellekään.
Kuuntelee kuka jaksaa, mitä Voikkaan pojalla on maailmalle muka antaa.
Kävelen poispäin täält, ei kaikkia kuoppia voi väistää.
Tuu, ota kiinni mun kädestä, näetsä, loppu ei oo viel lähelkään.
Kävelen poispäin täält, ei kaikkia kuoppia voi väistää.
Tuu, ota kiinni mun kädestä, näetsä, loppu ei oo viel lähelkään.
Kävelen poispäin täält, ei kaikkia kuoppia voi väistää.
Tuu, ota kiinni mun kädestä, näetsä, loppu ei oo viel lähelkään.
