ei vallankumouksesi hedelmät
pitele käsistäsi enää tiukasti
esineet liikkuu kun ei katsele
nauruun vääntyy manan suu
alhaalla holvissa henget rukoilee
kuunnellen viestejä niin syvältä ja kaukaa
vielä saatan sinuun katsoa
kahden maailman rajalla missä joki seisoo
älä sano ei, älä puhu
älä mene, vielä hengitä
ja viimeiseen asti pidä sanasi
pidä kivi jota kannat
mene huoneeseen, jossa he lepäävät
kukkien, älä sulje silmiäsi pimeyteen
(sanokaa minun puhuneen)
minä laulan tähän kauneuden
suhteeksi tyhjyyksien välille
minä taivuttelen kädet rinnallesi
planeettojen alla liikkuu yö
leikkaan hiuksesi ja kyntesi
valvon yöni suojellen oveasi heiltä
ilmeet taiteltuina samettiin
uivat aikakaudet mutaiseen virtaan
