Pohjoinen puhaltaa, riisuu mielen vaatteistaan.
ja epäonnen sirpaleista peili liimataan.
Se siellä palelee, sinun mykkä kuvasi,
se todistaja totisena
kaiken jälleen kerran turhan pantiks toteaa
Ja teitpä minkä teit viiltää viima vastaan,
ihmishahmot jäätynyttä tulta sylkee vatsastaan.
Kun käsin avatuin tahtoo, toivoo parastaan
ja viimein erään aamun tullen
saapuu eteen portin joka johtaa tyhjyyteen.
Ei virtaa mikään, kaikki jähmettyy.
Ei veden kalvo heijasta kuin pimeää.
Ja hahmo, joka rantaa kulkee yksin kylmissään
yksin kulkee, yksin sinne jää.
Vaan mitä tahto on, mitä toivomukset.
Vai salaisuusko, taikuus, laittaa sinut liikkumaan.
Ketä kuuntelet, jos ketään lasta tämän maailman,
on oikeutesi julmaa, kylmät silmäsi ne katseen
kesken lennon pysäyttää.
Sinuun me turvaamme, kiusatut sielut,
itsemme kiusaamat todistajat.
Sinuun me turvaamme, nimeesi aina
vannomme julmuuden puolustajat.
