unistani muistanko kasvot
hiustesi keskellä hehkuvat
ilon surun suuressa vuossa
kuin yöstä nousevan auringon
kielen tapaan värähtävät
puut yksin metsässään
niihin hirtetyistä jää
jokainen vaille itkijää
että meille jäisi päiviemme määrä täytenä
että hämärän päässä pilkottaisi ikkunasta valkea
kaita polku paratiisiin
kulkee läpi painajaisten
hirviöitten, kummajaisten
kauppasaksavainolaisten
tornia ei ajatuksistaan saa
ei ajatuksistaan tornia
ja polku paratiisiin
- vähiin käy se tie
se on tarina luomisesta
ikuisesta huomisesta
eilen eletyn onnen muisto
pakeneva nykyisyys
ja kun lapsi syntyy
se syö meitä elävältä
syö meitä sisältä kunnes
olemme vanhemmat
korkea kesän päivä
horisontti ääretön
haukan lento taivaan sineen
ihmeelliseen, uhkaavaan
missä pölyisillä valtateillä
viestinviejät vaeltaa
auringossa ahavoituu
airueitten olkapäät
