onhan noita laulajia ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja ylpeyttä, iloa
ei väliä sillä mitä teimme nämä vuodet
ja se kohtuu millä tätä armon maailmaa kohtelet
ei tao tyhjemmäksi eikä tiet pitene
mihinkään kaukaisuuteen
missä meillä omamme
ja kukat pöydälläsi on onnen tuomia
kun nostat surulaulun ennen uneen itkemistä
lailailailailailailailai
kirosäkeen:
yö valkoiseen silkkiin se käärii niin ja niin
on ajat loppuneet sanat puhki kuluneet
ei sumunriekaleisiin pysty piiloutumaan
ei aamuun luottamaan ja nimet vähenee mustat hampaat lähenee
