Tähän kuulee meren.
Se on nälkäinen kuin eläin.
Levoton ja elävä, tie kaikkialle.
Tähän kuulee meren,
rannan talon tuntumassa,
rakkaudesta kaukana
päivät pitkiä kuin yöt.
Satanut jo monta päivää
raskasta ja kylmää, tasaista,
satanut kuin meren suojaan
kaikki vesi tahtoisi palata.
Pian valo värisee ja sammuu,
puhe päässä taukoaa;
muistan kaiken tapahtuneen
kuin jonkun toisen tarinaa.
Anna minulle mitä tarvitsen,
anna minulle, ota kipu pois,
anna minulle mitä tarvitsen:
Anna unta näkijän,
talo tuultenmurtajan,
revontulten repijän
ja taivaista-alas-astujan.
Pää on raskas kantaa,
kädet puutuneet.
Raskaampi vain hellyys
jota ei voi selittää.
Ei aika mene helminauhaan,
hyvin hetkin hyväiltävään,
se kuiluun mustaan pisaroi
ja maahan imeytyy.
Aallot seuraa aaltoja,
ja rakkaus hautoo uniaan,
tähän kuulee meren vielä
rannan hiekkaa hiovan
kuin hampaita tai veistä
hulluutensa suojassa,
sadepeiton vihreässä kauheudessa.
