Virtaa joki yli nukahtaneen maan
virtaa, laulaa jäätynyttä lauluaan
ja kaislat huojuu talven aurinkoon
sielut täällä eläneitten huokaa kuutamoon
tunnen tien, se on kuin tuttu unista
jota kulkee, eikä sitä tietä kukaan tunnista
raivo ääneen kahlittuna tilaisuutta odottaa
pakahtunut kello muinoin murtunut
silmien takana on kaukana kuin kaukaisin satama
silmien takana on kaukana kuin pilvien takana
silmien takana on kaukana kuin kuu
ei mitään ikävämpää näillä rantatörmillä
kuin yksinäiset väittelyni kanssa hulluuden
ja vuodet melun, kiihkon, kurjuuden
ihmisten hahmot puusta leikatut
mistä kaikki sanat tulevat
hetkestä hetkeen niin kuin lähde loputon
kaikki palaa alkuunsa ja selitykset jää
käärme kohmeen kangistama jäytää häntäänsä
katkeaa minuus kuiva oksa, lehdetön
näkee unta elämästään, kävelee ja kävelee
kellot uinuu iltaan, ranta haipuu, puista pakenee
vapauden lintu tunteeton
