talvi tulee taas
sytyttää taivaanvalot
kietoo käärinliinaansa
polttaa ihon kylmyydellään
hymyilee tuulin viisain
talvi joka on lempeämpi
kuin kesä konsanaan
talvi huokailee tarinaa
jolla ei ole enää kertojaa
menen nukkumaan ja toivon
etten enää koskaan herää
kevätpäivään raastavaan
muoto uinuu taas
pehmeissä vaatteissaan
ei tarvi odottaa
ottaa osaa kantaa kortta
jos puro virtaa hiljaa
kylmyydessä kirkkaudessa
vieraiden tähtien alla
laulaen surujaan
minä tulen illansuussa
isken tulta kaminaan
istun pitkään lattioita
tuijottelen talviteille
