Miksei hän tule, jos sanon, mitä ajattelen? Miksei käänny minuun?
Enhän tullut ryöstämään häneltä mitään, enkä varastamaan aikaakaan,
lämmön tunne.
Voi, kuinka aikuinen ja pieni hän on. Haluaisin suudella syvään,
tuntea tärkeimmän ja jättää muut, lähestyvä liekki, joka on ihmeellisin.
Me katsomme harhaillen ulos valoon, samaan, minä luulen.
En puhu hänelle yhtään mitään. Hän kieltäisi kaiken.
Unohdan kaikki menneet askeleet. Hyvällä syyllä uneksin,
joku päivä palauttaa hän minullekin sen,
mistä näin unen suuren, luonnollisen.
Suuri Eurooppa ja muut maat ei merkitse mitään.
Minä kuulen äänen, joka on puhdas, ei pelkästään sävyssään
vaan myös muodossaan.
Pidinhän minä kädestäsi kiinni niin hiljaa, sinä vain sen tunsit.
Sieluni huusi kuiskaillen: "En voi paeta, en kehitä."
Uskon ihmisen kykyyn olla hyvä, liittää yhteen ja erottaa ajan,
kauniin arjen.
Nyt on vasta varhainen ja jo se tuntuu illalta jossain.
Jonkun sisällä riehuu tuli, sammuu ja haihtuu pois.
Niin ihminen laulaa viimeisen laulun.
