He istuivat yhdessä
puistonpenkillä
katsoen kaunista
lokakuun väreissä kylpevää
iltaa viileää
ja he keskustelivat jostain
hänen poskelleen valui kyynel
menin lähemmäksi jotta kuulisin
olen odottanut niin kauan
olen ollut niin eksyksissä
kuin loputon suo, jonka läpi ajelehdin
hän sanoi
olen aina surullinen
toiselle kuulun
mutta sinua aattelen
olen aina surullinen
nyt he istuivat yhdessä puistonpenkillä
vuosikausia toinen toistansa turhaan olivat he etsineet
he olivat kohdanneet sattumalta
hän oli tuntenut kun jalkojen alta
katosi maa eikä mikään palaisi ennalleen
hän sanoi
olen aina surullinen
toiselle kuulun mutta sinua aattelen
olen aina surullinen
He istuivat yhdessä
puistonpenkillä
katsoen kaunista
lokakuun väreissä kylpevää
iltaa viileää
olen aina surullinen
toiselle kuulun mutta sua aattelen
olen aina surullinen
olen aina surullinen
olen aina surullinen
