Älä kilpeäsi nosta,
en käännyttää sua aio,
se on näännyttänyt joskus minutkin.
Ota kypäräsi päästä,
en satuttaa sua tahdo,
se vain kaduttaisi mua sittemmin.
Niin monta pientä polkua ja valtatietä,
kulkenut oon etsiessä suuntaa oikeaa,
ja totuudesta ollu liian montaa mieltä,
noussu huutomerkin päälle seisomaan.
Se on kultaa, joka hiekan sekaan unohtuu.
Se on tulta, joka turhaan roihuun tukehtuu.
Se on rakastaa ja rakastaa ja rakastaa,
lähimmäistä, itseään ja Jumalaa.
Se on väännettyä rautalankaa.
Mihin uskot sama sille,
en vie sua käräjille,
sitä iestä mä en suostu kantamaan.
Pieni rahtu rakkaudesta,
aidosta laupeudesta,
niiden laidoista jos joskus otteen saan.
Niin monta pientä polkua ja valtatietä,
kulkenut oon etsiessä suuntaa oikeaa,
ja totuudesta ollu liian montaa mieltä,
noussu huutomerkin päälle seisomaan.
Se on kultaa, joka hiekan sekaan unohtuu.
Se on tulta, joka turhaan roihuun tukehtuu.
Se on rakastaa ja rakastaa ja rakastaa,
lähimmäistä, itseään ja Jumalaa.
Se on kultaa, joka hiekan sekaan unohtuu.
Se on tulta, joka turhaan roihuun tukehtuu.
Se on rakastaa ja rakastaa ja rakastaa,
lähimmäistä, itseään ja Jumalaa.
Se on väännettyä rautalankaa.
Se on väännettyä rautalankaa.
Se on kolme suurta rautanaulaa.
