Päivänkehrä viime säteineen
taittuu lasiin pölyiseen.
Myötä monen tutun esineen
siirryn kauas lapsuuteen.
Muistan äidin kutoneen
tuonkin villapaidan.
Tolppaan piikkilanka-aidan
revin siitä heti riekaleen.
Auton sain kun täytin kymmenen,
puusta isä veisti sen.
Toiset katsoi sitä kateissaan,
nyt se yksin lojuu vaan.
Poikki hyppyrissä sain
kerran nuokin sukset.
Mustelmilla takamukset
onnuin silloin kotiin vollottain.
Näin istun ullakolla aivan yksinäin
ja palaan muistoissani kauas taaksepäin.
Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet,
itkut, surut, ilonaiheet
pölyn alle jää.
Kerran tuonkin ruuviluistimen
pistin jalkaan ylpeillen.
Silloin teräs kiilsi uutuuttaan,
nyt se joutaa ruostumaan.
Viereen vanhan dekkarin,
jonka ahmimalla
taskulamppu tyynyn alla
kauan sitten yöllä selasin.
Liinan, jonka sulta silloin sain
jälkeen ensisuudelmain.
Varmaankin sä vielä muistaa voit,
nyt sen syöneet on jo koit.
Monet vuodet vierineet
on jo yöstä tuosta,
kun sain isääs' karkuun juosta.
Mietin usein, mitä nyt sä teet.
Näin istun ullakolla aivan yksinäin
ja palaan muistoissani kauas taaksepäin.
Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet,
itkut, surut, ilonaiheet
pölyn alle jää.
Näin istun ullakolla aivan yksinäin
ja palaan muistoissani kauas taaksepäin.
Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet,
itkut, surut, ilonaiheet
pölyn alle jää.
Näin istun ullakolla aivan yksinäin
ja palaan muistoissani kauas taaksepäin.
Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet,
itkut, surut, ilonaiheet
pölyn alle jää.
