Oli aamu jonkun Suomi-filmin,
Joka kulisseilta näyttää vaan.
Kuljit itkettynein silmin,
Herrat söivät aamusuolaisiaan.
Huusin: "Minne sut vien?"
Pyyhit pois sen tien,
Sä niinkuin peitevärit sateeseen.
On enää ennallaan ristiriidat,
Joita kannat edelleen
Yli kissojen yön.
Hän särkee seinämaalauksen,
Jossa lapset rokkaa arkuissaan.
Vanha nainen kuiskaa
Peilille arvoituksen:
"Ken on kaunein farkuissaan?"
Torin laitaan jään,
Katson ystävään,
Joka sadan vuoden tuskaa myy.
Halpaa se on, kun silmät nään:
On alla naamionsa kyy
Ja kissojen yö.
Niin mä kerron, minkä kuulin:
Puisen laivan on nähty uppoavan.
Hän tulee viereen, on se tuuli.
Kaikki särkyi ja tiedän taas alkavan
Kissojen yön.
Pian aamu on ja hän on jälleen
Kädet ristissä niin peloissaan.
Ja hän purkautuu
Kuin lapsi ystävälleen:
"Näänkö unta mä vaan?"
Mutta myrkyt liikkuu, kun tuuli käy.
Kohta alkaa täälläkin pakastaa.
Voit mennä pois tai vielä hetken
Nukkua tai rakastaa
Yli kissojen yön.
Kissojen yö.
