(Säv. Rudolf Holz, san. Emil von Retee)
Sä olit yksin matkoilla
ja minä poikamies.
Se taisi alkaa jatkoilla,
sä ensin kukaties,
mua katsoit hieman tarkemmin,
mä tarkoituksen oivalsin
ja niin me sitten muutettiin
samaan hotelliin.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
ei tarvi niitä katua,
ne aina mieleen jää.
Me maattiin päivät rannalla,
kuin kyyhkyt kuhertain.
Mä peitin sinut sannalla
ja näkyi nenäs vain.
Ja illoin vanhaan kaupunkiin
me kaksin aina asteltiin
ja pieneen katukahvilaan
jäätiin istumaan.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
ei tarvi niitä katua,
ne aina mieleen jää.
Ja aamuyöstä kuljimme
me vasta hotelliin.
Ja oven sitten suljimme
ja noustiin taivaisiin.
Taas puolenpäivän aikoihin
mut herätit sä suudelmin
ja heti suoraan juostiinkin
meren aaltoihin.
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
ei tarvi niitä katua,
ne aina mieleen jää.
Kun oltiin Suomen pinnalla,
mä yksin jälleen jäin.
Sä lähdit miehes rinnalla,
mut säilyt mielessäin.
Mä Seutulassa kapakkaan
jäin hetkeks istumaan,
kun ouzon sitten tilasin
sua mä muistelin.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
ei tarvi niitä katua,
ne aina mieleen jää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
ei tarvi niitä katua,
ne aina mieleen jää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
ei tarvi niitä katua,
ne aina mieleen jää.
Oi Rhodos, oi Rhodos,
on meille niin kuin satua
nyt olleet päivät nää.
Oi Rhodos
