Kuolemansellin nurkassa kolme hämärää hahmoa miettii kuinka saattoikaan nyt käydä näin.
Yksi on siellä murhasta tai puukkoleikistä turhasta kun humalassa jotain huitaisin tai sinnepäin.
Sanotaan että toinen on aivot räjäytysverkoston.
Hän joutuu yksin kaikki syytteet kantamaan.
Oikeuden päätös on hirsipuu syynä se että tuppisuu ei aio käydä ketään ilmiantamaan.
Ikävä ikävä, sanomaton ikävä, mennyttä aikaa ja vapauttakin.
Kaikilla kolmella on vain toinen toisensa mutta yksi tiesi että löysi jotakin, löysipä hyvinkin.
Hän löysi kauniita sieluja, kun pinnan päältä raaputti rapaa.
Niin kauniita sieluja en ehkä milloinkaan tapaa.
Vaan minne joutuu ne sielut kun kaikki muu tuhoutuu.
Tuomaritkaan sitä tiedä ei ja parempi on ettei.
Sen kolmannen rikos on mysteeri, vuodet livahti liukkaasti ja muutamista ei voi muistaa päivääkään.
Ehkäpä selviää tuo työ kun tuoli kehoon sähkön lyö eikä ilmaan nouse hengenhäivääkään.
Ikävä, ikävä, sanomaton ikävä, rakkaita joita ei näe enää.
Kaikilla kolmella on vain toinen toisensa.
Puukottaja, pommimies ja kolmas sekopää, vaan jokainen käsittää.
Nyt löysi kauniita sieluja, kun pinnan päältä raaputti rapaa.
Niin kauniita sieluja en ehkä milloinkaan tapaa.
Hän löysi kauniita sieluja kun pinnan päältä raaputti rapaa.
Niin kauniita sieluja et ehkä milloinkaan tapaa.
Vaan minne joutuu ne sielut kun kaikki muu tuhoutuu.
Tuomaritkaan sitä tiedä ei ja parempi on ettei.
Nuo kolme kertaavat kauniita ja joskus kauan ain on paljon katumista enemmän on hyvää kuitenkin.
Ei pahaa sanaa mistään, ei elämistä ainakaan.
Ei kuolleistakaan koska kohta käyvät viereen makaamaan.
