Se matkaili mieleeni ja pesi sydämeeni
ja kun sen huomasin, totesin, hyvä niin.
Vaan pian se oli poissa ja laskettiin viikoissa
kun mielenrauhan rippeitä metsästeltiin.
Niin etsintänsä aloin hädässä juoksujaloin vaan enpä ollut ainoa milläkään main.
Kun metsästäjää monta, metsästi hahmotonta, niin tyhjin käsin minäkin palata sain, kyselin vain: Eikö kiusa riitä, ehkei riitä kukaties? Kuka päättää siitä? Ystävä vai vihamies? Usein tuntuu ettei siitä ota selvää.
Kuinka monta miljoonaa kertaa nimeesi niin turhaan huusinkaan, Toivo? Joskus seinälle puhuessani, parempia vastauksia saan - Toivo. Silti en voi muutenkaan elää, turvaan sinuun aina uudestaan - Toivo. Täällä on paljon tarpeettomuutta, mutta yhtä aina tarvitaan - Toivo
Toivo
Toivo
Kun taivaankaaren alla taas loisti kaikkialla niin aloin luottaa jokaisiin huomisiin. Ei riuemun rajat riitä kun heijastuksia siitä tarttuu luontoon ja luontokappaleisiin ja minne ei valo yllä myös sinne yltää kyllä niin kuin ei mikään muu täällä matkata voi.
Vaikka on kuussa käyty ei maassa tyhjä täyty
jollei työn taustalla toivon sävelet soi, iloa ilakoi.
Ja jos kituutatkin leivällä ja vedellä, piiskat perässäsi, epäusko edellä. Mätkii naamatauluun toivo laulaa laulun: Niille joilla ei ole ketään jonka kanssa jakaa murhettaan - Toivo
Niille jotka merille mieli mutta jäivät luokKahluualtaan - Toivo.
Niille joiden usko jo horjui pyhään hyvyyteen ja Jumalaan - Toivo.
Täällä on paljon tarpeettomuutta mutta yhtä aina tarvitaan Toivo
toivo
toivo
toivo
toivo
