(Säv. Rauno Lehtinen, san. Juha Vainio)
Meren jäältä tuuli puree yhä terävämmin.
Kaduilla on kylmä, mutta parakissa lämmin.
Reipas meininki on siellä.
Kukaan iloa ei kiellä.
Ovi käy ja sosiaalihuolto soppaa tuo.
(Kato, kato, kato, kesäkeittoa kato, hei.)
Siellä sovussa on lehtori ja mestari ja jätkä.
Kiiluu vapaaherran kämmenessä itsetehty sätkä.
Toteutunut aate jalo,
ikioma rivitalo.
Kiitollisen katseen Kalle katonrajaan luo.
Ei pohjan poikia palele,
sillä liekki lämmittää.
Arskalla on päällä Saarikosken vanha palsa,
Ojaharjun housut eikä yhtään enää galsa.
Toisillakin menee hyvin.
Sääli lienee tunne syvin.
Ovi käy ja sosiaalihuolto soppaa tuo.
(Mitä? Taas kesäkeittoa!)
Siellä Priimuksella sulattelee kaveriaan Ville.
Mutta puuha tuo saa esteen,
sillä keittimestä nesteen
joku kesken toimitusta katalasti juo.
Ei pohjan poikia palele,
sillä liekki lämmittää.
Mereltä kun kevät tuuli kuiskii lempeämmin,
parakki on tyhjä kun on kaduilla niin lämmin.
Jotka talven jälkeen voivat,
puskissa nyt karkeloivat.
Ovi käy ja sosiaalihuolto soppaa tuo.
(Tuo, tuo .No, mihkäs ne pojat meni?)
Mutta poissa ovat lehtori ja mestari ja jätkä.
Majan rappiota todistaa vain vapaaherran sätkä.
Aate ehkä oli jalo,
mutta tyhjänä on talo.
Sillan alle kilvan rientää veitikat taas nuo.
Ei pohjan poikia palele,
sillä liekki lämmittää.
