Suomenlahden kaunein saari, postikortti kuva.
Uljaana sen kallio on rantaan heijastuva.
Runsas rannan rakkolevä,
jonka alta hauen evä
vikkelästi vieheen perään joskus välkähtää.
Missä tämä paikka on, niin moni multa kysyy.
Jossakin ja salassa se toivon mukaan pysyy
Joskus painajaiseen herään.
Rannalla mä saaren erään
tapaamassa äsken olin vanhaa ystävää.
Taannoin tuli niemen kärken joukko urakoimaan.
Huutelivat, että siirrytäänkin ydinvoimaan.
Veden yli vastas Mattson:
Hetkinen, mä verkot katson.
Ennen syötiin Mattsonilla useasti lohta.
Laatikkoon ei edes silakoita riitä kohta.
Ensin piirsi insinööri.
Tuohon pannaan sontarööri.
Mutta Mattson kalasti kuin ennen edelleen.
Mattsonhan ei masentunut vastoinkäymisistä.
Aina riittää saaristossa jotain tekemistä.
Kalaa söi hän jatkuvasti
ydinvoiman tuloon asti,
eikä lopettanut sitä ees sen jälkeenkään.
Iltaisin voi akkunasta pienen saaritalon
nähdä kajastavan kovin merkillisen valon
Oudon vihreä on hohde.
Mattson, myrkytyksen kohde
kulkee siellä Suomen suviyössä yksinään.
