Pankinjohtaja Jääskeläinen Pohjois-Savosta,
päätti ostaa rantapalstan ja perustaa huvilan.
Kun ihminen on johtaja eikä omista huvilaa,
se on melkein niin kuin pastori ilman upseerin arvoa.
Hän valitsi lahdenpoukaman ja kallioniemekkeen,
jonka omisti muuan veteraani Veikko Tiihonen.
Kun Jääskeläinen Tiihoselle kauppaa ehdotti.
Se raivostui ja käski hänen suksia helvettiin.
Pankinjohtaja Jääskeläinen juoksi valittamaan pankinjohtaja
Jalkaselle huonoa onneaan.
Pankinjohtaja Jalkanen oli Metsäliiton mies,
joka osti puuta itseltään ja kaikki temput ties.
Äläpäs huoli Jääskeläinen, sanoi Jalkanen.
Tiihosen tila on kiinnitetty meiän pankille,
pankki myö mehtän sinulle ja sinä myöt sen minulle
ja minä poika myön sen Mehtäliitolle harvennushakkuuseen.
Kaupanpäälliseksi saat sen niemen ja poukaman,
jossa kaislat huojuu ja laskeva aarinko kaaniisti ruskottaa.
Sen kunniaksi ryypättiin ja sammui Jalkanen.
Ja vihdoin sammui Jääskeläinen kylpyhuoneeseen.
Niin Tiihos-Veikon pankkivelka irtisanotaan ja
Veikko huomaa olevansa puilla paljailla.
Siihen päättyi isännyys sen Veikko Tiihosen,
se veneensä otti ja katosi sitten pyssyineen, koirineen.
Ei jäänyt pystyyn puutakaan, kun kaikki hakattiin ja pöllit vietiin
Metsäliiton sellutehtaisiin.
Pankinjohtaja Jääskeläisen hirsimajalla rapuja
syödään ja ryypätään ja lausutaan runoja.
Saapui syksy, jäiseen rantaan souti Tiihonen,
saapui kiilto silmissänsä pyssyineen, koirineen.
Pankinjohtaja Jääskeläinen istui saunassaan,
kun Veikko häntä otsaan ampui yksipiippuisellaan.
Toinen pääsi vankilaan ja toinen taivaaseen.
Ja huvilan osti kauppaneuvos Uolevi Jalkanen,
siellä kesäilloin ryypätään ja lausutaan runoja.
Ja Jääskeläisen haamu istuu saunan lauteilla.
