Kylmä ja kuollut kaupunki, kello on neljä ja maanantai.
Tuhansia kasvoja ihmisten, synkkien ja kiireisten.
Kaikki ne juoksee jonnekin, ja kauhea kiire tietenkin!
Ne ei kai tiedä ittekään mikä on määränpää.
Vastaantulijan pysäytän, näen yhden tyhjän elämän,
hän kuulee muttei kuuntele, katsoo muttei mitään näe.
Hei juokse autojen alle vaan, ei ne sua huomaa kuitenkaan!
Kun mikään muu ei kiinnosta, oma napa on maailma.
Neljän ruuhkaan kadotan, kasvot vastaantulijan.
Hetkessä ne unohdan, tuskin nähdään uudestaan!
Mä tiedän tänne kuulu en, joukkoon pystyynkuolleiden!
Mä tiedän yhden määränpään, ei kiirettä minnekään!
Mä tiedän tänne kuulu en, joukkoon pystyynkuolleiden!
Mä löysin uuden määränpään, ei kiirettä minnekään!
