Katselen piilosta, murheesta mustana
saattue kantaa arkkua
mä olen turvassa, kauhuista kaukana
silti seison keskellä kaaosta enkä tajua lainkaan
Putoan kun kättemme jäljet nään
putoan, ei viha kuole tänäänkään
Kaupunki tulessa, avunhuutoja,
ja luodit halkovat ilmoja
mä olen turvassa, kauhuista kaukana
silti seison etulinjassa enkä tajua lainkaan
Putoan kun kättemme jäljet nään
putoan, ei viha kuole tänäänkään
Kuin painajaisessa tää maailma on kuoleva
me kaadutaan eikä opita
en kuollakseni tajua miten armon sanoma
voi vieläkin ruokkia tuhoa
Kostolla palaamaan ei kuolleista ketään saa
vihalla vihaan vastataan ja viha kasvaa vaan
viha kasvaa vaan
Putoan kun kättemme jäljet nään
putoan, en pysty hengittämäänkään, hengittämäänkään
