Ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys
ja varjot valahtavat lattialle
kaukaa metsiköstä kuuluu outo helistys
kuin tähdet tippuisivat puitten alle.
Mä selkääs vasten hiljaa painaudun – ja siihen jään
ja silittelen vaiti hiuksiasi
sä kuiskaat hiljaa: entä sitten jos en riitäkään
ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi
ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi.
Oot kaikki mulle, huudan,
etkä kuule kuitenkaan
vain liikkumatta valvot pimeässä.
En sulle mitään osaa tehdä, paitsi rakastaa
niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.
Sä sykkyrässä nukut niin kuin sairas kaninpentu
ja yhtäkkiä hätkähtäen heräät
ja kysyt: et kai koskaan mieti kuinka meidän käy?
Ja hiuksiani hiljaa kätees keräät
ja hiuksiani hiljaa kätees keräät.
Oot kaikki mulle, huudan,
etkä kuule kuitenkaan
vain liikkumatta valvot pimeässä.
En sulle mitään osaa tehdä, paitsi rakastaa
niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.
Ja sitten kerrot mulle minkälaista unta näit:
sä taivaan kaareen piirsit enkeleitä
ja jokaiselle tähdelle sä silmät maalasit
ne ihmetellen katselivat meitä.
Oot kaikki mulle, huudan taas,
ja silloin kuulet sen!
Ja syliäni etsit pimeässä.
En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen
niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.
Oot kaikki mulle, huudan taas,
ja silloin kuulet sen!
Ja syliäni etsit pimeässä.
En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen
niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä.
