Kun päättyy talvi viimeinen,
hän saapuu halki metsien,
hän päällä tuntureiden seisoo,
ja korret maahan vaipuvat
ja oksat tervehdykseen taipuvat.
Ja niin kuin tulen loimu hän,
käy halki kaiken pimeän.
Jo silmut puhkeavat kukkaan,
ja kaikki laaksot laulavat,
kyyhkyset lentoon nousevat
ja kaikki vuoripurot soivat.
Jo väistyy routa,
yö kyynelten,
ja valo saapuu.
Se valtaa sydämen.
He saavat riemun,
vapauden,
se loistaa kasvoilta
Kristuksen.
Ja kodittomat, hyljätyt
hän juhlasaattoon kutsuu nyt.
He nauravat ja unelmoivat,
ja lapset päänsä nostavat,
kun kielet särjetyt taas soivat.
He esiin käyvät piiloistaan
lyöntien jäljet kasvoillaan,
ja pelko ihmetykseen vaihtuu,
kun hänen jalanjäljissään
noin kaikki syttyy elämään
ja kipu eilisen on poissa.
