Paitsi että salasi toiselta totuuden
ihminen sotkeutui valheensa verkkoon
ja tuli aika jolloin edes vahingossa
ei enää pystynyt hyvän tekoon
jos joku vielä löysi viisasten kiven
hänet siihen pultattiin ja kivitettiin
pikkusielut heittivät suurimmat kivet
ja manasivat uhrinsa helvettiin
jumalten henki liikkui vetten päällä
ja sukelteli välillä syvyyteen
missä miljoonakalat parveilivat
miljoonat silmäparit tuijottivat ihmeeseen
sammakot pyrkivät kuivalle maalle
ne ennakoivat tulvan pahenevan
isot kantoivat pienemmät selässään
ei ihminen tajunnut niiden pakenevan
pintaväreet kasvoivat vaahtopäiksi
vaahtopäät hyökyaalloiksi
pyörteet meren pohjasta
nousivat suureksi tuuleksi
joka kantoi suuret järkäleetkin
ja viskoi ne mihin tahtoi
pyörivät pilvet varjosivat maanantai
niistä seitsemän vuotta satoi
pieni oli ihminen silloin
niin kuin on aina ollut
ja suuri parkunsa ja typeryys
hukkui myrskyn silmään
sillä aikaa on valtameri
ja ihmiskunta kyynel siinä
