En tahtoisi olla kuin koivu,
mustaa ja valkoista vain,
ja kun lehdet se saa,
pian ne pudottaa,
kaiken taas alusta alkaa,
en tahtoisi olla kuin koivu,
mustaa ja valkoista vain.
En tahtoisi olla kuin pilvet,
jotka hetkessä vaihtua voi
poutapilvistä uhkaaviksi,
jotka myrskyä jumaloi,
en tahtoisi olla kuin pilvet,
jotka päällesi pisaroi.
Enkä tahtoisi olla kuin linnut,
jotka joutuvat lähtemään
kylmän viiman tähden,
kodeistaan etelään,
en tahtoisi joutua enää
niin usein lähtemään.
Vaan sä tunnet jo mut ja kai tiedät,
miten vaikeaa muuttua on,
kuinka syvällä minussa palaa,
tuli villi, levoton,
kuinka syvällä minussa onkaan
tämä luonto ja mieli ehdoton.
Ja sä tiedät, en tahtoisi mennä,
jos se silmäsi kostumaan saa,
vaan kuin lintu, joka ei lennä,
kai jo kaipaan kuolemaa,
siksi minunkin vain täytyy mennä,
itseään ei saa kadottaa.
Sun luoksesi lupaan mä tulla,
joka retkeni päätteeksi ain,
sillä kaikkein ihmeellisintä
on että sut vierellein sain,
ja että kun syliisi tuun
riittää kun ollaan hiljaa vain.
Rakkaimpain.
Hiljaa vain.
Hiljaa vain.
Rakkaimpain.
Hiljaa vain.
Rakkaimpain.
