Tää sun paita, tää mun matto ja tämä
villapusero, jonka äitis aikoinaan antoi mulle
sinun verhot, minun kirjat, yhteistä vain
paha olo, joka repii tämän kaiken hajalle
hän sanoo tahtovansa tuolin,
mutta hakee myöhemmin
väsyneesti vanhaa valokuvaa katselee
laskee kuvan kädestään ja sanoo:
"Hei mä meen nyt",
askeleet katoaa vain eteiseen.
Eikä kaduta ne pahat teot,
joita sulle tein
niinä öinä, kun toisiamme revittiin
eikä kaduta ne ilkeät sanat,
joita me sanottiin, vaan kaduttaa
se kaikki hei, mikä sanomatta jätettiin
WC: n peili on halki
jonain tuskaisena yönä
sinä kätesi siihen rikki löit
keittiön seinässä on jälki
siitä puuttuu se taulu,
se taulu, jonka mukanasi sä vielä veit
lapset laulaa pihalla,
naapurin tyttö soittaa pianoa
maailma elää, vaikka itse oikein jaksaisi en
tämä leikki on nyt loppu,
tämä sota viimein päättyy,
revittyä hiekkalaatikkoa kun katselen.
Eikä kaduta ne pahat teot,
joita sulle tein
niinä öinä, kun toisiamme revittiin
eikä kaduta ne ilkeät sanat,
joita me sanottiin, vaan kaduttaa
se kaikki hei, mikä sanomatta jätettiin
Se on kummaa, kun sen jättää
edes hetkeksi taakseen,
niinkuin ikuisesti sulta katoaa
palapeli, jota kasattiin me vuosia
ja viimein valmiina, jotain muuta,
kuin me osattiinkaan odottaa.
Eikä kaduta ne pahat teot,
joita sulle tein
niinä öinä, kun toisiamme revittiin
eikä kaduta ne ilkeät sanat,
joita me sanottiin, vaan kaduttaa
se kaikki hei, mikä sanomatta jätettiin
