tänään rakkauden hautasin, ristiin raaputin: kahdeksastoista tammikuuta
jätin kummulle kauneimman, runon, jonka uskallan sulle näyttää, ilman katkeruutta
näkemiin minun kaunis tyttöni, minä laulun sulle kirjoitan
näkemiin minun kaunis tyttöni, on aika mennä
tunnen tuulen nousevan.
niin kauaksi matkustan, että hymysi unohdan,
kun kuokkavieraat saapuivat jälleen,
ja sitten totta oli vain se, mitä sanota ei ääneen
taistellen hävinnyt on parempi kuin luopunut, joka itkee vain muiden nähden
ei haavojaan näyttää saa vasta arvet, niillä kerskaillaan. olen verissäpäin vielä,
siksi lähden
näkemiin minun kaunis tyttöni, minä laulun sulle kirjoitan
näkemiin minun kaunis tyttöni, ja lasin tyhjän, näin kohotan.
jos, tarjosi elämä väkevän maljan, minä kaiken join, vaikka tiesin miten käy juhlien jälkeen
kun enää totta on vain se, mitä sanota ei ääneen
takaa poltetun maiseman, ehkä joskus tunnistan jotain mistä kiittää
nämä iskut jos ansaitsin, vasta nyt minä ymmärsin, olen loppu. tämä riittää
näkemiin minun kaunis tyttöni, minä laulun sulle kirjoitan
näkemiin minun kaunis tyttöni, en anteeksi saa, vaikka pyytää yritän
olen ainoa syyllinen, silti koskaan sortunut en olemaan kuokkavieras juhlien jälkeen
kun enää totta on vain se, mitä sanota ei ääneen
