Korkokengissään yli sillan kulkee. Kotia kohti vaeltaa.
Ja häpeä pieksee rintaa. Häpeä pieksee rintaa-aa
Jää vaatteet eteiseen, Korvarengas puuttuu, kaulassa merkki syyllinen.
Käsivartta koristaa arvet toisten öiden, pakoa täältä kaivertaa.
Kun häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa.
Häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa
ja se yksin täytyy kantaa, liinoihin kääriä, parantaa.
Se yksin täytyy kantaa, liinoihin kääriä, parantaa.
Kolme päivää aikaa on päättää, yhä tuntee sen pojan sisällään.
Putoaa polvilleen, kun vahvoin viilloin.
Syvemmälle kuin ennen pakenee...
Kun häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa.
Häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa.
ja se yksin täytyy kantaa, liinoihin kääriä, parantaa.
se yksin täytyy kantaa, liinoihin kääriä, parantaa.
Kaataa hyllyt, riuhtoo verhot maahan, ikkunaan huuruhun puuskuttaa.
Sormellaan siihen piirtää.
Silmät, nenän ja suun siihen piirtää.
Eikä luovu mistään, vaikkei henkeä saa.
Eikä luovu mistään, vaikkei henkeä saa.
Arvet yksin täytyy kantaa, liinoihin kääriä, parantaa.
Hänet yksin aikoo kantaa, halki näiden öiden keinuttaa...
Huutaa, itkee, paiskoo kengät seinään.
Myttyraivoisaa voimaa.
Kaataa hyllyt, riuhtoo verhot maahan.
Ikkunasta yötä vasten heijastuu.
End
