On tässä huilu ja huilumies.
En täytä mittaa normien sormien soutelun.
Huoleni huilutan. Jos en lausein tunteita tulkita voi niille varmasti huilu soi.
Ja niistä sielun soinnut pienoisen lauluni loi.
On siinä aamun kastehelmien tuoksu. On kevät lämmin vuoripuron juoksu.
Kaiken sen minkä aistin huiluni soi.
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko, parempien päivien sammumaton usva.
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa, sen huiluni soi.
On tässä huilu ja huilumies.
Mä näen luonnon tauluna lauluna teille kaiken mä soinnutan.
Ja näin riemut, surut ja arkikin soi. Jos en tuntea oikein voi.
On joka pettymys, nauru sykkivät sointuni loi.
On siinä päiväperhon liekkivä liito, sammuvan tähden öinen viime kiito.
Kaiken sen minkä aistin huiluni soi.
On siinä tuiskuvan talven hyytävä halla, ihmisen miehuus kaikkeuden alla.
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa, sen huiluni soi.
On siinä päiväperhon liekkivä liito, sammuvan tähden öinen viime kiito.
Kaiken sen minkä aistin huiluni soi.
On siinä tuiskuvan talven hyytävä halla, ihmisen miehuus kaikkeuden alla.
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa, sen huiluni soi.
