Päivä on laskeutunut kaupungin taakse
Ikkunalaudalla, jo toista tuntia
Siirtolapuutarhan ylitse katselen himmeneviä valoja
Mieleni pintaan asti täysiä maljoja
Jos liikun, ne läikkyvät
Oon kuin patsas, paikoillaan
Hiljaa paikoillaan
Muut ohitsein liukuvat kiitäen
kuin pilvet ne liikkuu, minä en
Tanssivat muotoaan muuttaen
Ne muuttuu kuin pilvet, vaan minä en
Etsivät ololleen vastauksen,
eteenpäin matkaavat, minä en
Istun vain hiljaa ja katselen,
kun pilvet liikkuu, minä en
Katu täyttyy kuluvista koroista,
postiluukku maksamattomista laskuista
Ikkunastain nousee portaat kohti taivasta,
aurinko haluu niitä pitkin nousta
Kaupunki herää iän ajan kaiken kiireeseen,
en enää tahdo tietää mihin seuraavaksi meen
Unohdan ajan, rakennan mieleeni majan
siihen piiloudun nyt levolleen
Muut ohitsein liukuvat kiitäen
kuin pilvet ne liikkuu, minä en
Tanssivat muotoaan muuttaen
Ne muuttuu kuin pilvet, vaan minä en
Etsivät ololleen vastauksen,
eteenpäin matkaavat, minä en
Istun vain hiljaa ja katselen,
kun pilvet liikkuu, minä en
Tahdon vain tuntea auringon kasvoillain,
ennen viimeistä laskua
Tahdon vain tuntea auringon kasvoillain,
ennen viimeistä laskua
Aika on varma saattaja,
sokean paras taluttaja
Enkä toivo matkalleni muuta kuin
onnea
